Ehdolla!

Kuntavaalit järjestetään 18.4.2021 ja Ylöjärven vihreät on asettanut minut ehdolle. Sopimuksen allekirjoitin itse asiassa jo kesällä, sillä mielestäni olen hyvä ehdokas jatkamaan kaupunginvaltuustossa ja edustamaan kuntalaisia, kun suunnitaan kohti 2020-luvun Ylöjärveä.

Tänä valtuustokautena, joka oli ensimmäiseni, olen onnekkaasti päässyt näkemään ja oppimaan paljon. Olen toiminut valtuustoryhmäni puheenjohtajana ja siinä tehtävässä ollaan aika lailla kaikkien asioiden äärellä. Lisäksi yhteistyötä omiin ja muiden ryhmien valtuutettuihin saa harjoittaa paljon.

Mikäli minut valittaisiin toiselle kaudelle Ylöjärven kaupunginvaltuustoon, tulisin edistämään näitä asioita:

  • Hinku-työ ja kunnianhimoiset ilmastotoimet: keinoina tiiviimpi kaavoitus ja joukkoliikenne, julkisten hankintojen ilmastojälki ja kaupungin energiatehokkuus.
  • Monimuotoisuuden vaaliminen – vesistöjen, metsien suojelu ja monimuotoisten elinympäristöjen lisääminen ja suojeleminen: keinoina vanhojen metsien rauhoittaminen hakkuilta, vesistökuormituksen huomioiminen, sekä esimerkiksi lähimetsät ja kaupunkiniityt.
  • Yhdenvertaisuus ja saavutettavat palvelut: kunnissa päätetään miten yhteistä rahaa ohjataan eri palveluihin. Minulle tärkeää on, että pidetään kunnossa koulutus-, varhaiskasvatus-, terveyspalvelu- sekä kulttuuri- ja liikunta palveluiden resurssit. Ylöjärvellä on lisäksi kaikki mahdollisuudet tasapuoliseen ja ennaltaehkäisevään hyvinvointityöhön.
  • Demokratian ja avoimuuden sekä osallisuuden lisääminen yhteisissä asioissa.

Julkaissut jennikiiskinen

Kaupunginvaltuutettu, opettaja, äiti. Kuntavaaliehdokas Ylöjärvellä.

<span>%d</span> bloggaajaa tykkää tästä: