Jenni Kiiskinen

1) Uhkaako kaupungistuminen maaseudun elinvoimaa? 2) Mitkä olisivat parhaat keino tukea maaseudun säilymistä elävänä?

1) En oikein itse ymmärrä asetelmaa kaupunki vastaan maaseutu. Se on keinotekoinen. Molempia tarvitaan ja molemmissa on ympäristönä haasteensa ja mahdollisuutensa. Kaupungeissa tiiviimpi yhdyskuntarakenne, asuntokaavoittaminen tai liikenteen päästöjen leikkaaminen joukkoliikennettä kehittämällä on tärkeää esimerkiksi ilmastonmuutoksen vuoksi. Maaseudulla ilmastonmuutos ja ympäristönsuojelu vaatii puolestaan erilaisia toimia, mutta molempia tarvitaan. Kaupungistuminen on maailmanlaajuinen megatrendi eikä sitä vastaan taisteleminen kaupunkien kehittymistä vastustamalla toimi. Siksi vastakkainasettelu ei hyödytä. Maaseudun elinvoimalle on toki uhkia, mutta pitäisi mieluummin löytää maaseudun vetovoimaa lisäävät seikat ja painottaa niitä. Mielestäni moni maaseutukunta on tässä mennytkin eteenpäin.  

2) Maaseutu tuottaa monia kaupungeissa kulutettavia hyödykkeitä ja elämyksiä. Pitäisi helpottaa yrittäjyyttä ja mahdollistaa paremmin erilaisten tulonhankkimiskeinojen yhdistäminen maaseudulla.

Mielestäni kaupungistumisen vastatrendi on ehdottomasti ”paluu maalle”-trendi siitä syystä, että monet tulevaisuuden ammatit ovat vielä nykyistä enemmän riippumattomia paikasta, joissa niitä harjoitetaan. Tällaisia ovat monet asiantuntijatehtävät ja luovat alat kuten vaikka suunnittelu, koodaus yms. Näitä ammatteja ei ole pakko harjoittaa kaupungissa. Maaseutuhan on todella virikkeellinen ympäristö luovan työn toteuttamiseen, ja ollut sitä jo vaikkapa Sillanpään aikana.
Kaupunkiin ei saa maaseudun maisemaa, tilaa tai rauhaa. Maaseudun valteista ammennetaan inspiraatiota myös tulevaisuudessa. Tekniset seikat ja erityisesti tietoliikenneinfra pitää tietenkin olla kunnossa, ja on tärkeä tulevaisuuden elinvoimaa ylläpitävä tuki. Maaseudulla pitää myös olla ihmisille palveluita, jotta eläminen on mahdollista. Sellaisilla seuduilla, joilla väestöpohja on pieni, voidaan palveluita yhdistellä vielä luovemmin saman katon alle tai tuoda niitä erilaisin uusin ratkaisuin asukkaiden luokse.

1) Miten nuorten vaikutusmahdollisuuksia voisi lisätä?  2) Millä keinoilla nuorten syrjäytymiseen tulisi puuttua?

1)      Tärkeintä olisi kysyä tätä nuorilta itseltään. Itseasiassa ei vain kysyä vaan antaa ideoitavaksi ja toteutettavaksi nuorille! Osallisuus ja aito kuuleminen ja toimiminen ovat hyviä keinoja toteuttaa demokratiakasvatusta käytännössä. Ongelma tosin saattaa olla, että ”valta” keskittyy nuorissakin muutamalle äänekkäimmälle, ja vaatiikin erilaista mukaanottamista ja kannustamista saada useamman ääntä kuulumaan demokraattisesti. Kunnissa tulee lisätä kuulemisvelvoitetta ​ja vaikuttamismahdollisuuksia myös isoissa asioissa – ei kuitata vaikuttamista vain kouluruokagallupeina. Vaikutusmahdollisuuksia ja -kokemuksia lisää myös se, että me aikuiset ja päättävässä asemassa olevat aidosti kuulemme nuoria sekä toimimme sen mukaisesti päätöksenteossa. Aikuisten asenteissa ja suhtautumisessa nuorisovaikuttamiseen on muutettavaa. Äänioikeusikärajan ja kansalaisaloitteen ikärajan voisi mielestäni laskea 16-ikävuoteen.  
2)      Syrjäytymisriskiin tulee puuttua mahdollisimman varhain ja kokonaisvaltaisesti. Perheiden tukeminen liittyy oleellisesti yhtälöön. Syrjäytymisen syyt ovat yksilöllisiä, mutta riskitekijöitä voidaan tunnistaa ja niihin puuttua hyvin varhain lapsuudessa. Palveluissa pitäisi vaatia yhden oven/yhden luukun periaatetta: otetaan koppi lapsen ongelmista heti ja yhdessä mietitään miten ratkaistaan lapsilähtöisesti ja pitkäjänteisesti (ei hallintolähtöisesti). Avainroolissa jälleen olevat koulut ja niiden oppilashuolto sekä toki nuorten sote-palvelut tarvitsevat puuttumisen mahdollistavat resurssit.  

Tärkeää on myös, että tuetaan ja mahdollistetaan erilaisia itsetuntoa ja –tuntemusta parantavia harrastusmahdollisuuksia olivat ne sitten liikuntaan tai taiteeseen tai mihin vain muuhun liittyviä, ja että harrastaminen ei kaadu rahaongelmiin. Mahdollistaminen tarkoittaa myös erilaisia tapoja harrastusten järjestämiseen esim. yhteistyössä kolmannen sektorin kanssa sekä täydentäen nuorten omatoimisella ja –ehtoisella tekemisellä.

1) Pitäisikö verorahoja käyttää nykyistä enemmän vanhustenhuoltoon? Jos rahaa käytetään lisää, mistä sitä voitaisiin ottaa? 2) Mitä mieltä olet sosiaali- ja terveyspalveluiden yksityistämisestä?

1. Verorahoja tulevaisuudessa tullaan käyttämään enemmän vanhustenhuoltoon, sillä vanhusten määrä kasvaa, ja siksi hoidon tarve kasvaa, eikä ketään ihmistä saa jättää hoidotta. Sosiaali- ja terveyspalvelujen tulisi olla yhdenvertaiset ja yhtä saavutettavissa koko väestölle lompakkoon tai postinumeroon katsomatta. Kokonaisveroasteen nousu ei ole minunkaan mielestäni mieleinen suunta, mutta on todennäköisempää, että verotus tulevaisuudessa nousee kuin laskee. Työn tekemistä tosin ei tulisi verottaa nykyistä enempää, mutta erilaisia toimiviksi osoittautuneita kulutusveroja sekä esimerkiksi kiinteistöveroja voidaan jatkossakin kerätä. Yritystukia karsimalla haitallisista ja jopa hyödyttömistä tuista saadaan suunnattua varoja paremmin ihmisten palveluihin.
3. Yksityistäminen ei ole itsessään lähtökohtaisesti huono tai hyvä asia. On esimerkkejä hyvin sekä huonosti toimivista julkisista sekä yksityisistä sosiaali- ja terveyspalveluyksiköistä. Hoito- ja hoiva-ala kuitenkin mielestäni sopii todella huonosti suureen voitontavoitteluun, josta seurauksena on äärimmilleen kiristetyt hoitajamäärät ja kova kiire. Hoitajilla tulisi olla mahdollisuus tehdä työtään hoitoalan sekä oman eettisen koodin mukaisesti vapaana tulospaineista, ja vanhuksilla oikeus saada hyvää ja kiireetöntä hoitoa. Pienillä alan toimijoilla ja paikallisilla yrittäjillä pitäisi olla paremmat mahdollisuudet pärjätä kilpailutuksissa: aika, laatu ja eettisyys pitäisi paremmin huomioida kilpailutuskriteereissä.
   

1) Mitä kolmostielle pitäisi tehdä seuraavaksi? Onko tärkeämpää tien kunto vai ohitustien toteuttaminen?

2) Pitäisikö valtion tukea maakunnan joukkoliikennettä?

1) Kolmostie on yksi vilkkaimmista ja tärkeimmistä tieväylistä, ja Hämeenkyrön osalta erittäin riskialtis pullonkaula. Liikenneturvallisuuden kannalta on tärkeintä saada raskas pitkänmatkan liikenne pois keskustasta sujuvammaksi ohitustielle ja parannettua paikallisliikenteen turvallisuutta. Paikallisten yritysten sijoittuminen ohitustien varteen tai optimaalisesti sen lähelle olisi elinvoimaa lisäävä tekijä. Nykykunnossa myös tien pohjaveteen liittyvät riskit arveluttavat. Toki tien tarkempia teknisiä linjauksia tehtäessä on selvitettävä tarkkaan ympäristöasiat. Tien ylläpito ja ohitustien investointi eivät sulje toisiaan pois. Ylläpitoa ja ongelmien korjausta pitää tehdä vuosittain. Kun tie rakennetaan, pitää siitä pitää huolta. Ei tien hoitaminen saa olla pois väylän uudesta linjauksesta eikä näitä pidä asettaa vastakkain. Yksi tulevaisuuden näkökulma on se, kuinka paljon tavaraliikenteestä siirtyy teiltä raiteille, kun Tampere-Seinäjoki -rataa kehitetään. Raideliikenteen kehittymisestä hyötyy moni paikkakunta. Valtion pitääkin sisällyttää nämä raideliikenteen investoinnit seuraavan hallituskauden suunnitelmiin. 

2) Joukkoliikenteen osalta on valitettavaa, että vuoroväli vaikkapa Tampereelle on harva ja hinnat korkeat. Julkisilla liikkuminen pitäisi tehdä houkuttelevaksi vaihtoehdoksi, jotta sitä käytettäisiin enemmän. Reiteillä ja vuoroilla, joilla on paljon matkustajia, tukea tarvitaan vähemmän. Pienemmillä palveluautoilla voidaan korvata joitakin linjoja. Mutta jotta matkustajia saadaan, pitää aluksi vuoroja tukea. Esteetön, kaikkien saavutettava ja kohtuuhintainen joukkoliikenne on tärkeä päivittäistä asiointitarvetta helpottava palvelu.  Hämeenkyrö kuuluu Hinku-foorumiin, johon Ylöjärvikin on juuri päättänyt liittyä. Liikenne on yksi suurimmista päästöjen aiheuttajista, ja molempien paikkakuntien pitää jotenkin ratkaista, millaisin toimenpitein liikenteen hiilidioksidipäästöjä voisi leikata kunnan alueella. Joukkoliikenne kuuluu ehdottomasti näihin ratkaisuihin.