Case Orivesi

13.2.2019

Nuorille ja lapsille vahingollisinta on tuomitseva asenneilmapiiri, tuen puute ja suoranainen kiusaaminen. Sateenkaarinuorten kohonnutta itsemurhariskiä selittää se, ettei asiaa ymmärretä tai se tahallaan väärinymmärretään/-selitetään.

Ahtaat sukupuolinormit ja kaikenlaiset tiukat rooliodotukset, ja niiden perusteella tapahtuva syrjintä ovat erittäin haitallisia kaikille. Koulutuksessa ja varhaiskasvatuksessa lähtökohta on tottakai (tai pitäisi ainakin olla paikkakunnasta riippumatta) kaikkien lasten tasa-arvoisuus ja yhdenvertaisuus. Aivan kaikkien. Hyvänä työkaluna tämän konkretisoimiseen on opetussuunnitelman arvopohjan mukaisesti laaditut tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat.

Tiesittekö muuten, että Lastensuojelun keskusjärjestöllä on eduskuntavaaliehdokkaille tarkoitettu Ääni lapselle – kampanja? 
Tässä on kampanjan teeseistä pari poimintaa: 
”3. Lupaan turvata erityisesti haavoittuvimmassa asemassa olevien lasten asemaa
– Huolehdin siitä, että esimerkiksi vammaisten lasten, maahanmuuttajalasten ja sateenkaarinuorten sekä erilaista perheistä ja taustoista tulevien lasten perus- ja ihmisoikeudet sekä lapsen oikeudet toteutuvat —-
– Vastustan vihapuhetta ja torjun kiusaamista, väkivaltaa, syrjintää ja häirintää.”

Katso allekirjoittaneet täältä: https://www.lskl.fi/anna-aani-lapselle-ehdokkaat/

Eilen paljon puhututtanut Case Oriveden valtuustoaloite on melkoisen kurjaa kuraa. Ihmettelen kovasti, miten allekirjoituksia on näinkin monesta eri puolueesta. Ilmeisesti juuri sellaisista, joiden edustajissa on täysin Ääni lapselle- kampanjan vastaista ajattelua

(C) Creative commons

Jokaiselle lapselle yhdenvertainen oikeus osallistua varhaiskasvatukseen

12.9.2018

Suomessa varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten määrä on selkeästi pienempi kuin muissa Pohjoismaissa. Tutkimusten mukaan varhaiskasvatukseen osallistuminen hyödyttäisi erityisesti vähemmän koulutetusta perhetaustasta tulevia lapsia. Subjektiivisen oikeuden rajaus on vaikeuttanut arkea ja valtakunnallisesti pienentänyt lasten varhaiskasvatukseen osallistumista, ja siksi rajaus pitää perua. Ylöjärven vasemmistoliiton valtuustoryhmä teki keväällä aiheesta valtuustoaloitteen, ja me vihreät olemme yhä asiassa vahvana tukena.

Varhaiskasvatusoikeuden rajausta perustellaan usein erilaisilla myyteillä ja ideologisilla syillä, jolloin tulee vaikutelma, että keskustelijat eivät edes puhu samasta aiheesta. Aiheen ympärille on luotu mielikuva, että rajauksella jotenkin saavuttaisiin parempaa päivähoitoa (ts. että lasten yhdenvertainen oikeus varhaiskasvatukseen olisi pois varhaiskasvatuksen laadusta), mikä on täysin väärä luulo. Toisaalta mielikuvissa varhaiskasvatusoikeus on näyttäytynyt kotihoito vs. päivähoito –kiistana, jolloin ihmiset pikemminkin puolustelevat omia valintojaan. Monella rajausta puoltavalla tuskin edes on ajantasaista tietoa siitä, mitä varhaiskasvatus todellisuudessa on. Suosittelenkin lämpimästi tutustumaan asiaan.

Päivähoito-oikeus ei tarkoita päivähoitopakkoa, vaan sitä että vanhemmat voisivat itse arvioida oman lapsensa ja perheensä tarpeen varhaiskasvatuspalveluiden käyttäjänä. Päätösvalta ja vastuu olisi perheillä. On virheellinen mielikuva myös olettaa että päiväkodit ovat täynnä, koska liian monet lapset tuodaan varhaiskasvatuksen piiriin. Ei. Päiväkotimme ovat täynnä sen vuoksi, että meillä asuu paljon lapsia, jolloin voisi olettaa, että lapsiperheiden käyttämiin palveluihinkin haluttaisiin panostaa. Laadukas varhaiskasvatus vaatii riittävästi aikaa ja läsnäoloa. Se tukee lapsen kehitystä ja oppimista leikkien ja pedagogisten monipuolisten toimintojen avulla.

Osallistuminen varhaiskasvatukseen on tärkeää sen vuoksi, että monet kansainväliset tutkimukset osoittavat, että juuri laadukas varhaiskasvatus on lapsen kehityksen kannalta erittäin tuloksellista. Koulujemme hyvät oppimistulokset ovat paljolti mahdollisia hyvän varhaiskasvatusjärjestelmämme ansiosta. Subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden rajaus ei myöskään tuo suuria säästöjä. Rajaus ja tarveperustan arviointi lisäävät hallintoa ja byrokratiaa. Vaarana on, että subjektiivisen oikeuden rajaaminen lisää kustannuksia myöhemmin erityis- ja tukipalvelujen tarpeen kasvun vuoksi. Kuluja syntyy myös syrjäytymisestä ja eriarvoistumisesta.Tosiasiassa ja viimeiseksi asiassa on kuitenkin arvoista, jotka ohjaavat, mihin rahaa käytetään. Ovatko päättäjämme valmiita ja kiinnostuneita satsaamaan hyvällä talouspohjalla olevassa kaupungissa resursseja lapsiin ja nuoriin?