Yritykset edistämään ympäristön suojelua

Tiesitkö että jo nyt, mutta varsinkin aivan lähitulevaisuudessa yritykset kilpailevat asiakkaidensa suosiosta entistä enemmän sillä, että kuka osaa ja kykenee ottamaan toimintansa ympäristönäkökulmat parhaiten huomioon. Suomalaiseen tapaan yritykset kyllä noudattavat voimassaolevaa ympäristölainsäädäntöä asiallisesti. Jotkut edistyneet yritykset ovat ottaneet ympäristönäkökulmien huomioimiseen avuksi ja viitekehykseksi kansainvälisiä standardeja. Lainsäädännön noudattaminen antaa siis toiminnalle perustason. Parhaille se ei riitä. Parhailta yrityksiltä vaaditaan enemmän ja he vaativat itseltään enemmän. Perustason vaatimukset täyttävä on perustason toimija. Yritysten on paikallaan miettiä omaa toimintaansa ympäristökysymyksissä ja varsinkin siitä näkökulmasta, että miten ne edistävät liiketoiminnan kehittymistä.

Liiketoiminnan kehittäminen on sopusoinnussa ympäristön huomioimisen kehittämisen kanssa. Tämän väitteen tueksi on muutamia ajureita. Eräs voimakas ajuri on, että asiakkaat vaativat yritykseltä vastuullista ympäristöpolitiikkaa. Erityisesti viimevuonna julkaistut uudet ennusteet maapallon ilmaston lämpenemisen tilasta ja tulevaisuuden skenarioista on lisännyt ostajien aktiivisuutta painottaa hankinnoissa ympäristönäkökulmia.

Kun katsoo jopa kouluikäisten ilmastoaktivismia mielenosoituksineen, voidaan todeta ettei kehitys tässä asiassa ei ole vähenevä. Panostus ympäristönäkökulmien huomioimiseen voi toki lähteä myös siitä, että se on suoraan yrityksen arvojen mukaista. Panostetaan jo enne asiakkaan vaatimusta. Siitä voi olla yrityksen toiminnalle monia hyviä seurauksia. Kilpailijat jäävät arvo- ja imagolähtökuoppaan ja asiakkaat suosivat. Tämän lisäksi työnantajamielikuva on huipputasolla ja yritys rekrytoi alan parhaat osaajat.

Viherpesua pitää kuitenkin välttää. Ympäristömyönteiseksi ja -ystävälliseksi yritykseksi ei tulla yhdessä yössä tai sillä, että julistetaan asia. Matka on pitkä ja yleensä se vaati toimintakulttuurin muutosta. Se vaatii aina johdon voimakasta sitoutumista. Ne yritykset jotka ovat ajoissa liikkeellä saavuttavat etumatkan jota ei niin vaan kurota enää umpeen. Edelläkävijät saavuttavat parhaat markkina-asemat.